Liettuan pääkaupungista Vilnasta on tulossa Itä-Euroopan suosituimpia matkailukohteita, eikä suotta. Kaupunki sijaitsee vain 24 kilometriä Euroopan keskipisteestä. Kaupungilla on rikas historia ja eräs itä-Euroopan suurimmista vanhoista kaupungeista. On lähes mahdotonta laskea kaikki alueen historiallisesti tärkeät rakennukset ja nähtävyydet, mutta ainakin muutama on mainitsemisen arvoinen: Itä-Euroopan vanhin yliopisto eli vuonna 1579 perustettu Vilnan yliopisto, Pyhän Annan kirkko, jonka sanotaan olevan niin kaunis, että Napoleon halusi viedä sen mukanaan Ranskaan, Pilies eli Vilnan vanhin katu, Aamunkoiton portti sekä katedraali.

Vilnassa on myös kaksi erikoista kaupunginosaa, joihin kannattaa tutustua. Niistä toinen, Uzupis, oli ennen köyhien majoittama kaupunginosa, mutta on nykyään saanut uutta nostetta ja vetää puoleensa erityisesti taiteilijoita, opiskelijoita ja varakkaita kaupunkilaisia. Alue on tunnettu myös lukuisista tapahtumistaan. Toinen mielenkiintoinen kaupunginosa on juutalaiskortteli, joka aiemmin tunnettiin nimellä juutalaisgetto. Alueella on kapeita, kaarevia katuja sekä rakennuksia, joissa on vain muutama ikkuna ja matala ovi.

LENTO VILNAAN. Suomenkielinen opas ja oma tilausajobussi ovat ryhmäänne vastassa lentokentällä. Ajetaan kaupunkiin, missä majoitumme hotelliin.

Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa voisi olla opastettu kaupunkikierros, jolloin näemme Vilnan mielenkiintoisimmat kohteet ja maamerkit. Kuulemme kaupungin historiasta ja nykypäivästä.

HOTELLI: ARTIS hotel – paikallinen luokitus 4****
OSOITE: Liejyklos st. 11/23, LT-01120 Vilnius, Lithuania
PUHELIN: +370 5 2660366
SIJAINTI: Vilnan vanhassa kaupungissa
MUKAVUUDET:
AAMIAINEN: runsas buffetaamiainen
KYLPY/SUIHKU: huoneessa
PUHELIN: on
SAFE-BOX: vast.otossa/huoneessa
ILMASTOINTI: on
IINTERNET: asiakkaille ilmainen langaton yhteys hotellin yleisissä tiloissa.
MINIBAR: on
TV: on
www.centrumhotels.com
YLEISTÄ: Viehättävä ja hyvä turistiluokan hotelli vanhassa kaupungissa, 1800-luvulla rakennetussa talossa. Hotellissa ravintola, baari, sisäuima-allas, kuntosali ja sauna.

OMAA OHJELMAA TAI OPASTETTUJA RETKIÄ

OMAA OHJELMAA TAI OPASTETTUJA RETKIÄ

PALUU SUOMEEN. Aamiainen, huoneidenluovutus ja kotimatka. Paluulento Suomeen.

TRAKAIN LINNA. Trakain linna sijaitsee 27 kilometriä Vilnasta länteen Galve-järven keskellä. Sanan perusmuoto galva tarkoittaa päätä – kerrotaan suuriruhtinas Vytautasin heittäneen järveen vihollisen päitä 1400-luvun alussa. Totta tai tarua, Vytautas joka tapauksessa perusti ”uuden” Trakain. Vanha puulinna-Trakai sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Trakain vanhempi kivilinna puolestaan sijaitsi muutaman sadan metrin päässä.

Trakaista on tietoja jo aivan 1400-luvun alusta. Linnan perustanut Vytautas Suuri hallitsi 1392-1430. Vytautasin sanotaan olleen Liettuan suuriruhtinaista mahtavin. Hänen aikanaan Liettua oli suurvalta, joka ulottui Itämereltä Mustalle merelle. Trakai oli tämän suurvallan pääkaupunki. Tänään Trakai on 7000 asukkaan pikkukaupunki, mutta samalla se on Liettuan tärkeimpiä turistikohteita. Alueella on kolmisenkymmentä järveä, hyviä harrastusmahdollisuuksia ja paljon historiallisia kohteita.

RUMSISKESIN ULKOILMAMUSEO. Rumsiskes on 175 hehtaarin kokoinen kansantieteellinen ulkoilmamuseo, joka sijaitsee lähellä Kaunasia. Museoon on koottu kansanperinnettä eri puolilta Liettuaa. Ulkoilmamuseon vierailija voi tutustua esimerkiksi 200 vuotta vanhoihin asuintaloihin ja maatiloihin sekä kansantaideteoksiin ja -monumentteihin. Ulkoilmamuseo tarjoaa siis vierailijalle oivan mahdollisuuden tutustua kerran vallinneeseen, nyt jo historialliseen elämäntapaan.

Rumsiskesissa on yhteensä 140 historiallista rakennusta, joissa eri aikakausien asuinolot, elintavat ja erilaiset laitteet ja tarvikkeet tulevat tutuiksi. Talojen sisustus noudattaa vuosisatoja vanhaa sisutustyyliä, ja taloustarvikkeet, vaatteet ja keittiövälineet edustavat kullekin aikakaudelle tyypillistä esineistöä. Lisäksi maatilojen aidat, pihat ja puutarhat jäljittelevät historiallisia esikuviaan.

KAUNAS. Liettuan kahden suurimman joen, Nemunasin ja Nerisin, laaksossa sijaitsee maan toiseksi suurin kaupunki, Kaunas. Sanotaan, että Kaunas on liettualaisempi kuin Vilna, ja toden totta: Kaunasin noin 400 000 asukkaasta noin 92 prosenttia on liettualaisia. Kaunas sijaitsee keskellä Liettuaa hyvien yhteyksien varrella. Kaunasiin pääsee myös lentäen useasta Euroopan maasta.

Kaunasilla on rikas historia; kaupunki on toiminut Liettuan pääkaupunkina vuosina 1920-1940. Sen ainutlaatuisuus ja vaihtelevuus viehättävät ihmisiä ja Kaunas onkin tunnettu kirkoistaan, luostareistaan sekä museoistaan. Kaupungista löytyy monta arkkitehtonisesti ja historiallisesti tärkeää muistomerkkiä. Kaupungintalo, jota usein kutsutaan valkoiseksi joutseneksi, on nähtävyyksistä tärkeimpiä. Muita näkemisen arvoisia kohteita ovat Ukkosjumalan talo, eläinpuisto ja kasvitieteellinen puutarha. Kaunasin noin kolmestakymmenestä museosta kannattaa käydä ainakin Pirumuseossa sekä Kaunasin yhdeksännen linnakkeen museossa. Kaunasin tekojärven lähellä sijaitsee vaikuttava Pazaislisin luostari. Rakennus on myöhäisbarokin helmi.