Berliini - aina trendikäs

Saksan entinen ja taas nykyinen pääkaupunki Berliini on monia erilaisia kaupunkeja yksien rajojen sisällä, monelta eri historian kaudelta. Yli 750 vuoden historiansa aikana Berliini on kokenut monia myllerryksiä, kaupunki on pommitettu raunioiksi ja rakennettu jälleen uudelleen. Berliinissä ovat sulassa sovussa rinnakkain rakennukset Preussin kukoistuskaudelta, DDR:n hallintokaudelta ja lännen näyteikkunasta. Linnoja ja kirkkoja eri aikakausilta on Berliinissä kymmenittäin. Tuskin lienee toista miljoonakaupunkia, jonka lähimenneisyys on yhtä mielenkiintoinen ja vavahduttava kuin Berliinin. Varsinkin entinen itäinen Berliini on viimeisten 10 vuoden aikana kokenut täydellisen uudistuksen ja ollut Euroopan suurimpana rakennustyömaana. Berliini on yhdistyneen Saksan uutena ja vanhana pääkaupunkina sekä maailman metropolina todella mielenkiintoinen.

Matkaohjelmaehdotus

Päivä 1

Lento Berliiniin. Saavumme Tegelin lentoasemalle Berliiniin, suomenkielinen oppaamme on meitä vastassa. Aloitamme lentoasemalta kaupunkikiertoajelun, jonka aikana kuulemme kaupungin historiasta ja nykypäivästä. Näemme tärkeimmät nähtävyydet kuten Kurfürstendammin lähes 4 km pitkän kuuluisan boulevardin, Holocaust-muistomerkin, Alexanderplatzin ja TV-tornin, entistä muuria, entisen Gestapon päämajan paikan, Berliinin uuden rautatieaseman, Charlottenburgin linnan, Tiergartenin puiston, Brandenburgin portin, Nikolai-korttelit, Gedächtniskirchen, kanslerin viraston ja Bellevuen presidentin Palatsin.

Kiertoajelun päätteeksi nautimme lounasta mukavassa ravintolassa.

Majoittuminen hotelliimme, loppuilta vapaata aikaa.

Päivä 2

Aamiaisen jälkeen lähdemme kokopäiväretkelle Potsdamiin.

Potsdam on entinen Preussin kuninkaiden ja Saksan keisareiden toinen residenssikaupunki aivan Berliinin kupeessa. Potsdamin yhteensä 16 kuninkaallista linnaa – upeiden puistoalueiden ympäröiminä – muodostavat täydellisen taideteoksen, ja ovat vuodesta 1991 lähtien kuuluneet Unescon maailman kulttuuriperintökohteisiin. Viime vuosien aikana Potsdam on kunnostettu upeasti ja siitä on kehittynyt eräs Saksan suosituimmista turistikohteista.

Hollantilainen korttelisto on nykyään Potsdamin suosituin kaupunkikorttelisto ja suurin hollantilainen siirtokunta Hollannin ulkopuolella. Kuningas Friedrich Wilhelm I houkutteli hollantilaiset rakennustyöläiset 1700-luvulla Potsdamiin ojittamaan suoperäistä maastoa, koska alankomaalaiset olivat tuohon aikaan tämän alan taitureita. Nykyään korttelistossa on ihastuttavia pieniä erikoisputiikkeja, gallerioita, ravintoloita ja kahviloita.

Tutustumme opastetulla kierroksella Schloss Sanssoucihin, linnaan, joka on Fredrik Suuren 1700-luvun puolivälissä rakennuttama loistokas kesäpalatsi ja Potsdamin linnoista ehdottomasti kuuluisin. Linnan nimi ”sans souci” tarkoittaa ”huoletonta”, ja täällä Fredrik Suuri halusi keskittyä filosofiaan, musiikkiin ja kirjallisuuteen.

Yhteinen lounas.

Päivä 3

Aamiaisen jälkeen omaa aikaa läksiäisillalliseen asti. Nautimme yhteisen läksiäisillallisen viinin kera mukavassa ravintolassa.

Päivä 4

Lähtö retkelle maaseudulle ja tutustumaan parsan viljeilyalueille. Toukokuu on erinomaista parsa-aikaa Saksassa. Kyseessä on elämystila 50 km Berliinistä etelään ja tuoretta parsaa on tarjolla kaikkialla. Markkinatunnelmaa, torvisoittoa ja myymälöitä. Parsalounas retken aikana. Myös opastettu tutustuminen parsanviljelyyn halukkaille.

Kuljetus lentokentälle ja paluulento Suomeen.

VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ

MatkaSeniorit / BlueSky Travel Oy on vakavarainen suomalainen ryhmämatkatoimisto, joka kuuluu Kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) ja noudattaa matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. MatkaSeniorit on Suomen Matkatoimistoalan liiton (SMAL) varsinainen jäsentoimisto.

  • pic
  • pic
YRITYS

MatkaSeniorit on ryhmämatkatoimisto, joka toteuttaa matkoja erilaisille ryhmille: yhdistyksille, kerhoille, yrityksille ja kaveriporukoille. Me suunnittelemme matkanne, kuten tekisimme ne itsellemme.

Meille on kunnia-asia, että ryhmänne matkajärjestelyt on tehty huolella – suurella sydämellä.

Jokainen ryhmämatka on ainutkertainen. Jokainen ryhmä, matkustaja ja yksityiskohta on meille tärkeä.

YHTEYSTIEDOT

Pääkonttori:
MatkaSeniorit /
Blue Sky Travel Oy Tekniikantie 12 (Innopoli)02150 Espoo Puhelin (09) 466 300
logo