Krakova - puolalaista charmia

Tuhatvuotinen, kaunis Krakova on yksi Euroopan valituista kulttuurikaupungeista. Tunnelmaltaan tämä keskiaikainen kauppakaupunki on vertaansa vailla. Hyvin säilynyt vanha kaupunki, kymmenet kirkot ja hämärät kellariravintolat ovat olennainen osa Puolan entistä pääkaupunkia. Krakovaan on helppo tutustua kävellen, koska kaikki nähtävyydet ovat vanhassa kaupungissa kävelyetäisyyden päässä toisistaan.

Matkaohjelmaehdotus

Päivä 1

Lento Krakovaan, bussi on vastassa lentoasemalla. Aloitamme yhteisellä lounaalla. Ennen hotelliin majoittumista kaupunkikiertoajelu.

Kierroksen aikana tutustutaan kuninkaalliseen linnaan, kruunajais- ja hautauskatedraaliin sekä Vanhaan Kaupunkiin, jossa tutustumme mm. Jagiellon Yliopistoon ja Krakovan sdämessä sijaitsevaan Marian kirkkoon.

Majoittuminen hotelliin. Ilta vapaata aikaa Krakovassa.

Päivä 2

Auschwitzin keskitysleiri oli Natsi-Saksan suurimpia keskitys- ja tuhoamisleirejä. Paikalla nykyään sijaitseva Auschwitzin leirimuseo on Puolan merkittävimpiä matkailukohteita ja sekä puolalaisten että juutalaisten kärsimyshistorian muistomerkki. Auschwitz-Birkenaun leirimuseo dokumentoi, säilyttää ja esittelee Auschwitzin eri leirien historiaa. Museo on vuodesta 1979 ollut Unescon maailmanperintölistalla. Museo koostuu Auschwitz I:n rakennuksista, joita saksalaiset eivät ehtineet hävittää, sekä Auschwitz II:n eli Birkenaun leirin jäänteistä. Jälkimmäisestä on yhä olemassa junalaiturit, joiden kautta miljoonat uhrit ajettiin kaasukammioihin.

Paluu Krakovaan, loppuiltapäivä vapaata aikaa.

Illalla konsertti tai muu kulttuuriohjelma tarjonnan mukaan. Yhteinen illallinen.

Päivä 3

Tatra-vuoriston kainalossa oleva Zakopanen pikkukaupunki on mukava päiväretkikohde. Retken aikana tutustumme tähän viehättävään talviurheilukaupunkiin, joka on tunnettu myös omintakeisesta vuoristolaisarkkitehtuuristaan. Nousemme vuoristojunalla katselemaan huikeita maisemia ja maittava lounas nautitaan paikallisessa alppityylisessä ravintolassa. Omaa aikaa kaupunkiin tutustumiseen ja edullisiin ostoksiin. Kokopäiväretki, sisältäen lounaan tai illallisen Zakopanessa aikataulusta riippuen.

Päivä 4

Aamiainen hotellissa ja huoneidenluovutus. Päivä alkaa vierailulla Nowa Hutaan, Krakovan itäseen kaupunginosaan, jonka tarina on mielenkiintoinen, sekä Niepolomicen linnaan, joka oli Puolan kuninkaiden metsästyslinna. Siellä prinsessa Katariina Jagellonica vietti lapsuutensa. Tutustumme linnan puolalaisen maalaustaiteen näyttelyyn.

Todella upea nähtävyys on Wieliczkan suolakaivoskaupunki, joka sijaitsee n. 15 km Krakovasta. Unescon Maailmanperintölistalla oleva historiallinen kaivos tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen ; näemme mm. upean Kingan kappelin suolasta veistettyine alttaritauluineen ja kattokruunuineen sekä tutustumme ikivanhan kaivoksen toimintaan. Kaivoksessa on edelleenkin toimiva sanatorio (suolapitoinen hengitysilma, vrt. nykyaikaiset suolahuoneet). Kaivokseen laskeudutaan puuportaita (lisämaksusta hissikuljetus).

Yhteinen ateria ennen lähtöä lentokentälle. Paluulento Krakovan kentältä Suomeen.

VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ

MatkaSeniorit / BlueSky Travel Oy on vakavarainen suomalainen ryhmämatkatoimisto, joka kuuluu Kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) ja noudattaa matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. MatkaSeniorit on Suomen Matkatoimistoalan liiton (SMAL) varsinainen jäsentoimisto.

  • pic
  • pic
YRITYS

MatkaSeniorit on ryhmämatkatoimisto, joka toteuttaa matkoja erilaisille ryhmille: yhdistyksille, kerhoille, yrityksille ja kaveriporukoille. Me suunnittelemme matkanne, kuten tekisimme ne itsellemme.

Meille on kunnia-asia, että ryhmänne matkajärjestelyt on tehty huolella – suurella sydämellä.

Jokainen ryhmämatka on ainutkertainen. Jokainen ryhmä, matkustaja ja yksityiskohta on meille tärkeä.

YHTEYSTIEDOT

Pääkonttori:
MatkaSeniorit /
Blue Sky Travel Oy Tekniikantie 12 (Innopoli)02150 Espoo Puhelin (09) 466 300
logo