Mikkelin Kansallisten Senioreiden Barcelonan matka

Meitä oli Mikkelistä 27 kansallista senioria, jotka innokkaina lähdimme tutustumaan vanhaan kulttuurikaupunkiin, Barcelonaan 16. -21. huhtikuuta.

Meitä oli Mikkelistä 27 kansallista senioria, jotka innokkaina lähdimme tutustumaan vanhaan kulttuurikaupunkiin, Barcelonaan 16. -21. huhtikuuta. Matkat, niin bussimatka Mikkelistä kuin lentomatka Barcelonaan sujui leppoisasti vanhojen tuttujen seurassa. Asuimme keskustassa, pienessä mutta viihtyisessä, San Antonin kauppahallin lähellä sijaitsevassa hotellissa, jossa nautimme ensimmäisen illallisen. Seuraavana aamuna aloitimme kaupunkikierroksella; sellainenhan on välttämätön kokonaiskuvan saamiseksi uudesta matkakohteesta.

Nykyinen Barcelona alkoi kehittyä tärkeäksi Välimeren satamakaupungiksi noin 1000 vuotta sitten. Sen vanha kaupunki Ciutat Vella on säilynyt keskiaikaisessa asussa. Teimme kävelykierroksen pitkin vanhoja kujia, näimme komeita palatseja ja upean katedraalin.

Kierroksellamme saatoimme ihailla upeaa vanhaa rakennusarkkitehtuuria, mutta myös modernimpaa kaupunkisuunnittelua. Huomiomme kiinnittyi L'Eixamlen komeisiin rakennuksiin ja erityisesti kahdeksankulmaisiin kortteleihin, joiden ansiosta katujen risteykset olivat avaria ikään kuin pieniä aukioita antaen katukuvalle avaruutta.

Kaikille meistä jäi mieleen kulkumme arkkitehti Antoni Gaudin luomusta jäljillä, sillä nehän ovat niin olennainen osa Barcelonaa. Niistä kannattaa mainita Sagrada Familian kirkko, Guellin puisto ja erityisesti Casa Pedrera, joka on Gaudin viimeiseksi jäänyt julkinen asuinrakennus ja on vuodesta 1984 kuulunut Unescon maailmanperintölistalle.

Mieleenpainuva oli vierailu Monserratin luostarissa. Vuonna 1025 perustettu luostari sijaitsee n. 20 km Barcelonasta luoteeseen. Se on rakennettu yli 1000 m merenpinnasta ulottuvien vuorten rinteelle 700 metrin korkeuteen. Näillä kansallispuiston alueella sijaitsevilla vuorilla on täysin muista matkalla näkemistämme vuorista poikkeavat muodot, aivan kuin kiveen sahatut pyöreät huiput, joissa mielikuvitusta käyttäen saattoi nähdä vaikka ihmisen kasvot tai dromedaarin, joku näki jopa Jumalan sormen. Nykyinen luostarirakennus on 1800-luvulta. Siellä elää ja työskentelee tällä hetkellä 80 munkkia, joista puolet on korkeasti oppineita, tieteellistä työtä tekeviä tohtoreita. Luostari on yksi Katalonian symboli ja omistettu Katalonian suojeluspyhimykselle, Monserratin Neityelle. Se on nähtävyys ja pyhiinvaelluskohde, joka on myös yksi lähtöpiste kuuluisalle Santiago de Campostellan pyhiinvaellusreitille. Muiden turistien ja pyhiinvaeltajien kanssa mekin jonotimme päästäksemme koskettamaan puista Mustaa Neitsyttä ja esittämään hänelle hartaimmat toiveemme.

Freixenetin kuuluisalla kuohuviinitilalla saimme tutustua katalonialaisen cavan valmistusprosessiin. Oli vaikuttavaa päästä pienoisjunan kyydissä näkemään 135 miljoonan cavapullon maanalaiset säilytystilat.

Kokonainen päivä kului Andorran minivaltioon tehdyllä retkellä. Liki kolme tuntia kestäneen matkan aikana saimme ihailla jylhää vuoristoa, idyllisiä laaksoja ja pieniä kyliä. Maan pääkaupungissa Andorra la Vellassa tutustuttiin kaupungin historiaan ja nykypäivään. Siellä oli myös tilaisuus tehdä verovapaita ostoksia kaupungin toinen toistaan upeammissa liikkeissä.

Viimeisenä päivänä vierailimme Katalonian musiikkipalatsissa, joka on katalaaniarkkitehti Lluis Domènech Montanerin vuosina 1905-08 suunnittelema keramiikan, veistosten ja lasimaalausten koristelema rakennus. Sekin on julistettu Unescon suojelukohteeksi v. 1997.

Käynnillämme Pablo Picasson museossa hämmästytti tällaisia – ei alan asiantuntijoita - eniten se, etteivät kaikki hänen teoksensa olleetkaan "pääjalkaisia". Picassohan onkin ollut varhaiskypsä nero, jonka maalausura on käynyt läpi koko maalaustaiteen kehityshistorian. Vai mitä on sanottava 15-vuotiaan öljyväritöistä, jotka olivat kuin parasta Edelfeltiä. Picasson varhaistuotantoa, nimenomaan maisemia ja muotokuvia ei liene ollut kovinkaan usein esillä museon ulkopuolella.

Kotiinlähtöpäivä koitti. Vaikka matkan ohjelma oli ollut tiivis, oli aikaa jäänyt myös yksilöllisille toiveille ihailla viehättävää, vanhaa kulttuurikaupunkia, tehdä ostoksia ja nauttia kauniista keväisestä säästä. Hyvin toimivat matkajärjestelyt, upeat kohteet ja parhaat mahdolliset matkakumppanit, mitä muuta voi toivoa. Vaikka olimmekin fyysisesti uupuneita kotiin päästyämme, saatoimme huomata elävämme henkisesti todeksi senioreiden vuoden teemaa "Senioreissa nuortuu". Jäämme innolla odottamaan seuraavaa matkaa.

Teksti: Osallistujien muisteloista koonnut Maija-Liisa Nikki

Valokuvat: Toivo Lahtinen

Kuvagalleria:

VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ

MatkaSeniorit / BlueSky Travel Oy on vakavarainen suomalainen ryhmämatkatoimisto, joka kuuluu Kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) ja noudattaa matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. MatkaSeniorit on Suomen Matkatoimistoalan liiton (SMAL) varsinainen jäsentoimisto.

  • pic
  • pic
YRITYS

MatkaSeniorit on ryhmämatkatoimisto, joka toteuttaa matkoja erilaisille ryhmille: yhdistyksille, kerhoille, yrityksille ja kaveriporukoille. Me suunnittelemme matkanne, kuten tekisimme ne itsellemme.

Meille on kunnia-asia, että ryhmänne matkajärjestelyt on tehty huolella – suurella sydämellä.

Jokainen ryhmämatka on ainutkertainen. Jokainen ryhmä, matkustaja ja yksityiskohta on meille tärkeä.

YHTEYSTIEDOT

Pääkonttori:
MatkaSeniorit /
Blue Sky Travel Oy Tekniikantie 12 (Innopoli)02150 Espoo Puhelin (09) 466 300
logo